Kortit kertovat

Ihme
Usko, että ihmeitä voi tapahtua.
Sait tämän kortin, koska jokin tilanteessasi on niin suurta, että uskot tarvitsevasi ihmeen asioiden onnistumiseksi. Voi olla, että olet myös juuri kokenut ihmeen. Kun saat suuren siunauksen, ilmaise kiitollisuutesi jumalalliselle niin kiitollisuutesi nostaa osaltaan maapallon valoa ja värähtelytasoa. Ihmisen mieli ja käsityskyky on rajallinen, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.
Usko, että ihmeitä voi tapahtua. Jos jokin on tarkoitettu tapahtuvaksi, universumi löytää siihen keinon. Sinä olet siunattu saadessasi tämän kortin, sillä se resonoi myös numerolla 33, joka kertoo, että Ylösnousseet mestarit, kuten Jeesus Kristus, ovat tukenasi ja valaisevat tilannettasi! Usko ja luota! Sinua ja tilannettasi ohjataan ja autetaan korkeimmalta mahdolliselta taholta.
Kortti voi viestiä, että sinun ei mielestäsi pitäisi rajoittaa enkeleitä päättämällä, miten jonkin asian pitää tapahtua. Näe vain onnistunut lopputulos ja anna enkeleiden järjestellä omalla viisaudellaan reitit tuohon lopputulokseen. Jos pyytämäsi lopputulos on asianosaisten sielunsopimuksen mukainen ja kaikkien osapuolten parhaaksi, enkelit järjestävät asian.

 Arkkienkeli Uriel
Olen valmis eheytymään ja astumaan eteenpäin.
Arkkienkeli Uriel tuo elämääsi rauhaa ja tasapainoa. Kun olet huolissasi tai pelkäät, puristat tuntemuksesi Solar Plexukseen, vatsan seudulle. Se vie voimiasi ja laskee värähtelytasoasi. Arkkienkeli Uriel sulattaa valollaan kipeitä tuntemuksiasi. Hän auttaa sinua eheyttämään mielesi ja sydämesi kipeistä muistoista.
Eheytyminen tapahtuu parhaiten anteeksiantamuksen kautta. Pyydä Arkkienkeli Urielia auttamaan sinua, että pystyisit antamaan anteeksi menneille, myös itsellesi.
Arkkienkeli Uriel auttaa sinua löytämään rauhan ja levollisuuden tilan. Pyydä häneltä viisautta ja henkisyyttä ja hän laskee harteillesi purppuran ja kullan hohtoisen viitan. Tunne rauha, levollisuus ja ykseys maailmankaikkeuden kanssa.

Tekstit P.Lehtonen

(H)Ajatelma

Minun kai pitäisi tehdä jokin ratkaisu.
Ratkaistava asia jota ei ole vielä edes tapahtunut mutta joka saattaa vaikutta koko loppuelämääni.
Tämän suhteen alusta on kulunut aikaa jo yli neljä vuotta,viides vuosi siis menossa.
Suhde ei ole edennyt toivomallani tavalla tai osittain on mutta silti jotain oleellista ja merkittävää puuttuu.
Luulen aikuisena jo tietäväni mitä toivon ja mitä haluan mutta entä,kun en voi vaikuttaa kaikkeen siihen itse?
Pitääkö siis vain tyytyä tähän vai onko oikeus "vaatia" enemmän?
Mielessäni pyörii sen sata ja tuhat kysymystä joihin en tunne löytäväni oikeaa vastausta.
Usein tunnen olevani yksin tässäkin suhteessa.
Jos tunnen niin niin onko se vain tunne vai sittenkin totta?

Muisto

Jostain ihmeen syystä tämä blogini tuli mieleen.En meinannut edes muistaa miten tänne pääsee kirjautumaan mutta kokeilemalla löysin"tieni"takaisin.
Huomasin miten en ole kirjoittanut tänne aikoihin niinkuin en toiseenkaan blogiini.
Tänään siis päätin hieman ryhdistäytyä ja kirjoitta edes jotain.
Elämässäni on tapahtunut paljon ja siltikin paljon vielä odottaa tapahtumistaan.

Joulu.
Kolmas näitä joita ei pitänyt tulla sen ensimmäisen jälkeen.
Tuli sittenkin niinkuin sillä on aina tapana joka vuosi.

Juhlapyhät.
Minä en vaan pidä niistä.
Silloin on aivan liikaa aikaa ajatella.
No tosin sitä minulta ei ole koskaan puuttunut.Aikaa ajatella....
Voi,kun joskus olisi edes se pieni hetki jolloin niitä ajatuksia ei kuulisi.
Elämäni helpottuisi.

Minä vain taidan rakastaa liikaa ajattelemista.
Ja vihata sitä aivan yhtä paljon.

Kolmen vuoden hiljaisuus

Hiljaistako?
Ei todellakaan.
Vaan paljon elettyä elämää ja monia kokemuksia rikkaampana.
Tänään palasin.
Tai päätin kokeilla osaanko enää edes tätä?
Luin kaiken aiemmin kirjoittamani ja voin vieläkin tuntea nuo kaikki samat tunteet uudestaan ja muistan miltä ne tuntuivat silloin.
Olen jotenkin unohtanut miten kirjoittaa ja silti olen kaivannut sitä osaa itsestäni joka osasi kirjoittaa.
Monta lyhyttä tarinaa minun tunteistani,vähän sanoja mutta paljon tunnetta.
Paljon kerrottavaa mutta mistä aloittaa?
Tuostako mihin kolme vuotta sitten päätin vaiko tästä päivästä?
Se jää nähtäväksi.
Mutta olen palannut jäädäkseni.

Hiljaisuus

Tänäänkin on ollut kovin vaikeaa.
No niitä vaikeita päiviä on usein mutta toisinaan niistä vaikeista päivistä selviää helpommin ja joskus ne ovat jopa siedettäviä.
Minä soitin sinulle aamulla mutta puhe oli edelleen hukassa.
Mutta niin se tuntui olevan hukassa sinullakin.
Ei vaan keksinyt mitään sanottavaa vaikka sitä olisi varmasti riittänyt tunneiksi,jos vain olisi aloittanut.
Miten se aloittaminen joskus onkin niin vaikeaa?
Vaikka haluaisi sanoa niin monta tärkeää asiaa niin silti on helpompi vaieta.Vai onko sittenkään?
Minä kuuntelin kanssasi hiljaisuutta tänään toiseenkin kertaan.Hiljaisuus oli edelleen yhtä painostava.
Ei vain löytynyt niitä sanoja joilla saada keskustelu avatuksi.
Tämä on kai taas se hetki,kun kumpikin odottaa toisen aloittavan.Ja molemmat siis jäävät odottamaan.
Odottaminen on kuluttavaa.Minä olen odottanut jo yli vuoden jotain ja kaikkea.
Minä tiedän,että sinä odotat taas sitä pahinta tulevaksi,kun toivottavasti huomenna näemme.
Mutta rakkaani,ei se niin mene.
Ei rakkaus niin vähään kaadu,ei ainakaan minun rakkauteni.
Välillä pitäisi saada vaan tuntea se toisen sydämensyke ja hengitys lähellään ja tietää,että se toinen on sittenkin siinä,kun häntä tarvitsee.Eikä aina yrittää selvittää kaikkea puhelimessa,tekstiviestein tai sähköpostilla.
Ihminen tarvii sen toisen ihmisen lähelleen voidakseen nähdä ja tuntea.
Ja sitten,kun taas tuntee niin sanatkin löytävät pikkuhiljaa paikkansa.
Niin minä toivon.

Mistä sen tietää?

Me ollaan kuulemma rakastavaisia.
Mistähän sen vaan tietää?
Ai niistäkö tekstiviesteistä?
Niistäkö harvoista kerroista jolloin nähdään?
Vai onko ne vain harvoja kertoja minun mielestäni?
On ne.Aivan liian harvoin.Minulle.
Niistäkö puhelinkeskusteluista jotka kestävät,kestävät ja kestävät?Ovat joskus kovinkin syvällisiä.Joskus taas aivan liian keveitä.
Tietääkö sen niistä sanoista joita ei lausuta ja kerrota?
Tai,jos lausutaankin,ei puhuta.
Tai luvataan puhua mutta koskaan ei ole oikea aika,hetki tai paikka.
Onko Sinun aikasi rajatonta?Kuinka pitkälle sitä riittää?Kuinka kauan kaikkea voi siirtää ja kuinka kauas?
Minun aikani on rajallinen joka ainoa päivä.Koskaan ei voi tietää mihin ja milloin se päättyy.Tuleeko ikinä huomista?Tai miten paljon asioita voi ja pystyy ikinä selvittämään?
Minun vuoteeni on mahtunut liian monta muistutusta kaiken rajallisuudesta.
Minun vuoteeni on mahtunut monta ikävän ja kaipuun päivää.
Minun vuoteeni on mahtunut ainainen menettämisen pelko.
Minun jokainen ajatukseni kiertää tietyn polun.
Ja tuo polku olet Sinä.

Yksinäisyys

Jos hyppää tuntemattomaan,ottaako kukaan kiinni?
Ei.
Jos kaatuu rähmälleen kadulle,nostaako kukaan pystyyn?
Ei.
Jos huutaa kovaa,kuuleeko kukaan?
Ei.
Jos itkee,kuivaako kukaan kyyneleitä?
Ei.
Jos haluat puhua,kuunteleeko kukaan?
Ei.
Tätä kaikkea on yksinäisyys.
Ei kai ketään ole tarkoitettu elämään ilman toista?
Rakastaa ja tulla rakastetuksi siinä kaikki mitä ihminen tarvii elääkseen.