Minä sitten palasin tänään takaisin terapiaan.
Yli vuoden jälkeen.
Joo-o.
Ja siellä minä sitten taas kerran kerroin Sinusta.
Se Sinusta kertominen vaan tuntuu kaikesta huolimatta hyvältä.
Joka ainoan kerran.
Se on,kuin satua.
En minä ole ikinä uskonut mihinkään Sinunkaltaiseen.
Joka kerta,kun kerron tuosta tapaamisestamme tuntuu,kuin sisuskaluni olisivat karusellissa.
Ja ne perhoset,ne ovat edelleen lennossa.
Se Kohtaaminen,VAU.
Edelleen kaikki se mitä oli tuntuu ihan unelta.
Miten ihmeessä minulle tapahtui jotain sellaista?
En minä sitä vieläkään voi uskoa.
No ei mikään yllätys miten siinä sitten kävikään.
Siinä kävi niin kuin minun elämässäni aina.
Minä en usko vieläkään niihin onnellisiin loppuihin.
Niitä on vain saduissa ja elokuvissa.
Ne onnelliset loput kuuluvat muille ei minulle.......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti