Hiljaisuus

Tänäänkin on ollut kovin vaikeaa.
No niitä vaikeita päiviä on usein mutta toisinaan niistä vaikeista päivistä selviää helpommin ja joskus ne ovat jopa siedettäviä.
Minä soitin sinulle aamulla mutta puhe oli edelleen hukassa.
Mutta niin se tuntui olevan hukassa sinullakin.
Ei vaan keksinyt mitään sanottavaa vaikka sitä olisi varmasti riittänyt tunneiksi,jos vain olisi aloittanut.
Miten se aloittaminen joskus onkin niin vaikeaa?
Vaikka haluaisi sanoa niin monta tärkeää asiaa niin silti on helpompi vaieta.Vai onko sittenkään?
Minä kuuntelin kanssasi hiljaisuutta tänään toiseenkin kertaan.Hiljaisuus oli edelleen yhtä painostava.
Ei vain löytynyt niitä sanoja joilla saada keskustelu avatuksi.
Tämä on kai taas se hetki,kun kumpikin odottaa toisen aloittavan.Ja molemmat siis jäävät odottamaan.
Odottaminen on kuluttavaa.Minä olen odottanut jo yli vuoden jotain ja kaikkea.
Minä tiedän,että sinä odotat taas sitä pahinta tulevaksi,kun toivottavasti huomenna näemme.
Mutta rakkaani,ei se niin mene.
Ei rakkaus niin vähään kaadu,ei ainakaan minun rakkauteni.
Välillä pitäisi saada vaan tuntea se toisen sydämensyke ja hengitys lähellään ja tietää,että se toinen on sittenkin siinä,kun häntä tarvitsee.Eikä aina yrittää selvittää kaikkea puhelimessa,tekstiviestein tai sähköpostilla.
Ihminen tarvii sen toisen ihmisen lähelleen voidakseen nähdä ja tuntea.
Ja sitten,kun taas tuntee niin sanatkin löytävät pikkuhiljaa paikkansa.
Niin minä toivon.